Koronakriisi nostaa näkyviin viestinnän ikiongelman: jos sisältö on epäselvä, uskottavuus kärsii

Yli puolitoista vuotta kriisiä on pitkä aika. Koronapandemia valkeni Suomelle 13. maaliskuuta 2020. Alkoi pitkä ja sitkeä kamppailu ovelaa virusta vastaan. Pitkittyessään koronakriisi on osoittanut jälleen kerran myös laadukkaan viestinnän tarpeen. 

Täysin uudessa tilanteessa on luonnollisesti mahdotonta tietää, mikä olisi toimintatavoista paras.  Tiedot ovat puutteellisia ja tietämys täydentyy vain kokemuksen ja tutkimuksen myötä. Akuutissa tilanteessa on toimittava parhaan mahdollisen tiedon varassa. 

Viestinnällisesti korona-ajassa huomion on kiinnittänyt ajoittainen erityisen aktiivinen tiedotus: Hallituksen vastuuministerit asiantuntijoineen viikosta toiseen rivissä kertomassa kukin vuorollaan ajankohtaiset määräykset. Kansalaisia on herätelty uhkiin, toisinaan on tarjoiltu toiveikkuutta.  

Vaikka kritiikkiä on kohdistettu yksittäisten ministerien epäselviin ilmauksiin tai toimenpiteiden kohtuuttomuuteen, viestit on otettu todesta. Niinpä kansainvälisesti vertaillen Suomi on pärjännyt koronakriisissä kohtuullisen hyvin. 

Toisen koronakesän elokuun koittaessa tuntui ikävällä tavalla tutulta. Virustartunnat lisääntyivät ja uusia rajoituksia ryhdyttiin kaavailemaan. Rokotusten ansiosta tilanne oli toki vuodessa muuttunut, mutta korona ei ollut kadonnut. 

Jotta yhteiskuntaa voitaisiin vihdoin avata, vaatimukset koronapassista alkoivat kasvaa.  Näytti siltä, että passia ryhdyttiin selvittämään vasta nyt. Lupaus voimaantulosta lokakuussa, jos passi ylipäätään on mahdollinen, tuntui laihalta lohdulta. Toisaalta parempi varautua edes nyt, sillä pandemian kestosta emme tiedä. 

Koronatilanteen paheneminen ja sen myötä uhka rajoittaa koulujen normaalialoitusta tuntui tulleen kuin yllätyksenä. Eikö tilanne ollut tällainen myös vuosi sitten? 

Ministereiden on vietettävä kesälomansa, mutta asioiden valmistelun on edettävä läpi vuoden. Päätöksenteko ei voi pysähtyä kesäksi. 

Luottamus syntyy uskottavista puheista ja teoista. Ristiriitaiset ja epämääräiset viestit vievät siltä pohjan. 

Kun ihmisten kärsivällisyys on koetteilla, tiedottamisen pitää olla erityisen tarkkaa. Viestinnällisesti mentiin kirkkaasti metsään tiedotustilaisuudessa, jossa kerrottiin Etelä-Suomen aluehallintoviraston uusista rajoituksista pääkaupunkiseudulla. 

Kaikki vaikutti kohtuullisen selkeältä sen hetken, kun avin edustaja luetteli ohjaavia lukuja. Median tarkentavat kysymykset paljastivat, että ohjeet olivat epäselviä. Jokainen vastaus synnytti yhä uusia kysymyksiä ja tulkintoja. Toisin kuin oli tarkoitus, pääkaupunkiseudulla ihmeteltiin, saavatko lapset ja nuoret siis harrastaa ja jos, niin missä ja miten. 

Epäselvältä maallikon silmiin näyttää myös Lounais-Suomen aluehallintoviraston ohjeiden käytännön tulkinta. Avin verkkosivuilla todetaan, että “rajatuissa ulkotiloissa yli viidenkymmenen (50) henkilön yleisötilaisuudet on järjestettävä niin, että osallistujien on mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa.” Lisäksi kirjoitetaan selvin sanoin: “Alueella on voimassa tiukin mahdollinen kasvomaskisuositus.” 

Näiden ohjeiden voimassa olon aikaan media näytti tunnelmia festivaaleilta, joissa ihmiset olivat kylki kyljessä ilman maskeja. Osallistujia oli jopa 5000, ja järjestäjän mukaan festarit sujuivat hyvin. 

Koronakriisi on viestinnällinen kriisi, jos kansalaisille syntyy ristiriitainen ja epäselvä kuva tilanteesta ja sen vaatimista toimista.  Siksi päättäjien, niin poliitikkojen kuin viranomaistenkin, tulisi olla erityisesti tarkkoja viestinnässään. Sanoman pitää olla selkeä. 

Ihmisten elämän rajoittaminen terveysturvallisuuden nimissä koetaan oikeutetuksi, jos perusteet ovat uskottavat. Yhteiskunnan toimivuuden kannalta luottamus päättäjien ja viranomaisten vallankäyttöön on tärkeää. 

Suomessa viestinnän ei pitäisi olla kohtuuttoman vaikeaa, sillä kaikesta huolimatta ihmiset ovat omaksuneet olennaisen ja noudattaneet rajoituksia – noin yleisesti – hyvin tunnollisesti. 

Rokotteetkin on haettu heti, kun viesti on tullut. 

Kirjoittaja on Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, media-asiantuntija, FM, joka on työskennellyt radiossa, televisiossa ja sanomalehdessä. Viimeksi Turun Sanomien päätoimittajana 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *