Salailu tekee julkisesta keskustelusta varjonyrkkeilyä –päätöksenteon avoimuus rakentaa luottamusta

Asioiden salassapito on päätöksenteossa myrkkyä. Tuore esimerkki Turusta. Kaupunki päätyi hankkimaan uuden konserttitalon allianssimallin mukaan tarjouskilpailun kautta. Tarkoitus oli hyvä, pitää kustannukset kurissa. 

Hankintakilpailussa arkkitehtien suunnitelmia ei esitelty julkisesti, joten samalla suljettiin faktat pois keskustelusta. 

Koska uuden rakennuksen paikka oli kiistanalainen, maallikot ottivat reippaasti kantaa. Osa luotti omiin havaintoihinsa siitä, että konserttitalo ei mahdu ehdotetulle tontille. Käytiin kuukausien sokkokeskustelu, joka lietsoi salaliittoteorioita. 

Maanantai-iltana valtuusto päätti talon paikan ja toteuttajan. Nyt kaikkien nähtävillä on myös arkkitehtisuunnitelma. Varjonyrkkeilyn sijaan voidaan vihdoin arvioida, millaista arkkitehtuuria on tarjolla ja miten rakennus istuu keskeiselle paikalle Aurajokirantaan. 

Kaikki ei ole julkista. Salauksen perusteet on löydettävä viranomaisten toiminnan julkisuudesta annetuista lainkohdista, kuten Turun tapauksessa toki tehtiin. 

SALAINEN KÄSITTELY ISTUU HUONOSTI JULKISEEN PÄÄTÖKSENTEKOON.

Hakija ei halua nimeään julkisuuteen on lause, jollaista ei pitäisi löytyä enää uutisista. Toisinaan näin pääsee edelleen mediassa käymään. 

Taustana on hakijan toive, jota viranomaiset ovat kunnioittaneet. Silloin nimikoosteen lopussa mainitaan, kuinka moni ei halua nimeään julki. 

Toive voi olla inhimillisesti ymmärrettävä. Julkisuuslain näkökulmasta asia on yksiselitteisen selvä: hakemusasiakirjat ovat julkisia ja viranomaisen on tiedot kysyttäessä kerrottava. 

Mitä vaikutusvaltaisempi tehtävä, sitä kiinnostavampia nimet ovat. 

Nimien julkaisu mediassa perustuu journalistiseen harkintaan, ei hakijoiden toiveisiin. 

Äänestäjillä on oikeus samoihin faktoihin, joilla luottamushenkilöt ratkaisevat kantansa. On kyse sitten kaavoituksesta, rakennuksista tai merkittävistä vallankäyttäjistä. 

Ilman asiatietoa puhutaan antaumuksella aidanseipäistä aidan sijaan. 

Luottamushenkilöiden on tärkeä ymmärtää, että julkinen keskustelu, myös kriittinen, kuuluu demokratiaan. 

Suomessa nähtiin viime viikolla mielenkiintoinen poliittinen näytelmä. Koska kulisseissa ei ole kameraa, yleisö ei lopulta tiedä, mistä tarkkaan ottaen oli kyse. 

Asetelman tausta oli uutisista tuttu. Veikkausvoittovaroista kulttuurille, urheilulle ja tieteelle jaettavat rahat ovat supistuneet. 

Kulttuuri- ja tiedeministeri julkisti tiedon siitä, millaisia leikkauksia Veikkaus-rahojen vähentäminen tarkoittaisi kulttuurille. Pääministeri puolestaan kohotti kulmakarvojaan, kun ministeri vastoin hänen toivettaan järjesti aiheesta tiedotustilaisuuden. 

Pääministerin mukaan käsittely oli kesken ja hallituksen oli tarkoitus korvata huvenneet rahat eli perua leikkaukset. Näin sitten tapahtuikin. 

Katsomosta on vaikea sanoa, kuka oli Veikkaus-näytelmän konna, kuka sankari. Luottamusta politiikan tekoon kyseinen näytelmä ei vahvistanut.

Kirjoittaja on Turun yliopiston humanistisen tiedekunnan työelämäprofessori, media-asiantuntija, FM, joka on työskennellyt radiossa, televisiossa ja sanomalehdessä. Viimeksi Turun Sanomien päätoimittajana 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *